Lytt til teksten:

Kreeta ja Hanna kaupathaan

Maijan Kreeta ja Hannun Hanna kävelhään kaupungilla. Het aijothaan vähän kaupata. Ja piian juođa kans kupin kaffii jossaki somassa kafeassa. Kello oon vasta yksi, se heilä oon hyvä aika ennen ko het piđethään olla Stiinan Leenan tykönä.

– Mitä sie aijot ostaat? Mihin met pitäisimmä mennä? kyssyy Kreeta.

– Mie halluun ostaat vaattheita, ko mie nyt olen kaupungissa. Pykejässä ei ole vaatetkauppaa, vastaa Hanna.

– No, mutta eikö Kirkkoniemessä ole vaatetkauppaa? ihmettellee Kreeta.

– Kirkkoniemessä kyllä oon kohta paljon vaatetkauppoi. Mutta mie en löyđä sieltä oikkeita vaattheita, semmoissii mistä mie tykkään, sannoo Hanna.

– Minkälaisista sie sitte tykkäät? Eli minkälaissii vaattheita sie nyt tarvittet? kyssyy taas Kreeta.

Hanna vähäsen aikkaa hunteeraa ja sannoo sitte:

– Mie tarvitten uuđen hamheen, housut, plyysin, T-paiđan, sukat, tröijyn, kengät ja vaikka mitä. Mulla ei ole vaattheita, siehän näjet.

– Älä nyt taajo, oonhan sulla vaattheita. Nytki sulla oon päälä oikhein sievä jakka ja kommeet saapphaat. Ja mie tykkään kyllä tuosta sinun plyysistä ja nuoista sinun housuista. Net oon oikhein fiinit, sannoo Kreeta.

– Joo, joo, mutta net oon jo liijan vanhaat. Mie halluun jotaki uutta, meinaa kuitenki Hanna.

– Hyvä oon, menemä sitte tuohon ostosentterhiin tuola rannassa. Sielä oon paljon vaatetputikkiita, ehđottaa Kreeta.

Mutta Hanna puđistaa päätä. Ei, ei hän tahđo ostosentterhiin.

– Sielä oon sikkaristi samat vaattheet ko Kirkkoniemessä. Eikö täälä ole yhtäkhään spesiaaliputikkii?

Kreeta häyttyy nyt hunteerata. Hän ei ushein osta vaattheita. Hän tykkää vanhoista vaattheista. Nytki hänelä oon päälä vanhaat siniset dongerihousut ja vanhaa punainen anorakki. Jalassa hänelä oon joggekengät. Kuitenki hän meinaa, ette hän oon nokko fiini. Mutta mihin het saatettais mennä? Sitte hän muistaa:

– Vihriselläkađula kyllä oon hyvä vaatetkauppa, semmoinen spesiaaliputikki. Piian menemä sinne?

– Menemä vain! Se kuuluu hyvältä! Hanna oon iloinen.

Putikissa oon oikhein paljon vaattheita. Tuossa henkkaa hamheet ja kleningit, tuossa plyysit, tuola hyllylä oon houssui ja paittoi ja tuossa tällingissä oon kenkkii. Sukat oon omassa loovassa. Täältä kyllä löyttyy oikkeet ja passelit vaattheet Hannale!

– Tule tänne, Kreeta! huuttaa Hanna. – Katto ko tässä oon fiinit keltaiset housut! Eli piian nämät oransit oon hyvät? Mitä sie tykkäät, Kreeta? Prööväänkö mie näitä?

– Ohhoh, voi herraton aika! No, saatathan sie pröövätä. Mutta piian nuot oon liijan isot. Sie olet niin hoikkanen tytär, meinaa Kreeta.

– Piian oonki. Mutta tässä oon S-koko. Mie pröövään nuoita oranssiita houssui ja sitte tätä vihristä paittaa ja vielä nuoita kaunhiita nahkasaapphaita. Niitä mie saatan käyttäät talvela, sannoo Hanna ja kattoo pröövilomhaan.

Kreeta kävelee ympäri ja kattelee vaattheita. Mitäs tuossa oon? Nuoin sievä hamet! Se oon pruuni kappeitten vihristen raittoin kans. Piian se kuitenki oon liijan lyhykäinen? Kreeta meinaa, ette hänelä oon paksut polvet. Hän ei tahđo, ette muut näjethään net. Mutta tuo vihrinen paita kyllä olis sen kans hyvä. Ja halpa! Eli piian tuo keltainen olis parempi? Eli tuo punainen paita? Ja nuot kengät! Joo vain oon fiinit kengät! Mie pröövään näitä. Hanna kuitenki tietenki viippyy tuola pröövilomassa kauvoin, se mulla oon hyvä aika pröövätä, ajattellee Kreeta.