Lytt til teksten:

Leena ja Kreeta juođhaan kaffii ja syöđhään kakkoo

Ko Maijan Kreeta ja Stiinan Leena tulhaan kafehaan, se kafeassa oon rauhalinen ja vähän ihmissii.

– Mihin met istuma? kyssyy Leena. – Missä sie halluut istuut? Oonko se hyvä istuut tuola klasin vieressä?

– Joo, istuma sinne, vastaa Kreeta. – Mutta ensistä mie nouđan kaffii. Tuonko mie sulleki?

– Ei, et sie tarvitte, kyllä mie nouđan itte, sannoo Leena. – Mulla oon nälkä. Mie halluun kans kakkoo. Jonku oikhein hyvän kakon! Vaikka mie olenki jo liijan paksu.

– Pumpulipuhheita! meinaa Kreeta. – Sie tyhä luulet ette sie olet paksu. Syömä vain kakkoo kans!

Het tulhaan tiskin vierheen. Tiskin takana seissoo nuori tytär.

– Hyvvää päivää! tervettellee Leena.

– Päivää, päivää! vastaa tytär. – Mitä tet otatta? Otattako kaffii eli teetä eli pryyssii eli mitä? Jos halluutta spesiaalikaffii, se sitä saapi tuosta kaffiautomaatista.

– Mie halluun tavalista kaffii ja tuon… Leena ei ole sikkari. – Jaa, minkä kakon mie otan? Tuo oon sikkaristi hyvä ja tuo ja tuo ja…

– En mie tieđä, minkä kakon sie halluut, sannoo Kreeta. – Mie kuitenki otan kaffii ja vaffelin. Ja marmelaattii kans ja päälyspiimää pääle tietenki.

– Jaa niin, sannoo Leena. – Hyvä! Mene sie ja istu. Mie tuon sulleki.

– Mutta kunka se oon? Otatko sie maittoo kaffin kans? Vain otatko sie päälistä sen kans?

– Joo, kiitos, mie otan maittoo ja sokkerii kaffin kans, vastaa Kreeta ja mennee ja istuu yhtheen pöythään klasin vieressä.

– Selvä. Mie sitte otan… Mitä mie otan? hunteeraa Leena.

– Niin, ole hyvä ja muistele, mitä sie otat, pyyttää tytär tiskin takana.

– No hyvä. Mie otan kaks kaffii ja yhđen sukulaatikakon ja yhđen vaffelin. Vaffelin kans tullee marmelaattii ja päälyspiimää, sannoo Leena

– Marmelaati ja päälyspiimä oon tuossa tiskilä, näyttää tytär. – Siitä saapi ottaat itte, ole hyvä.

– Kiitos! Mutta missä teilä oon pretta? kyssyy Leena. – Mie tarvitten pretan.

– Pretat oon tuossa tiskin alla. Ota sieltä, ole hyvä, käskee tytär.

– Kiitos. No, ilman mulla nyt oon kaikki. Kaksi kaffii maiđon kans ja sukulaatikakko ja vaffeli. Kunka paljon se tekkee? kyssyy Leena.

– Se tekkee 75 (seittemenkymmentä viisi) kruunuu, kiitos, vastaa tytär.

– Mie maksan kortila, sannoo Leena.

Tytär näyttää maksovehjettä. – Ole hyvä, tässä oon maksovehjet.

– Kiitos! Sano vielä, ole hyvä, kunka paljon se tekkee yksi kaffi ja yksi vaffeli, pyyttää Leena.

Tytär hunteeraa ja sannoo sitte:

– Se tekkee… Jaa, se tekkee 30 (kolmekymmentä) kruunuu.

Stiinan Leena kiittää:

– No kiitos. Siinä oon sitte kaikki. Hyvästi!

– Hyvästi vain!

Stiinan Leena tullee Maijan Kreetan tykö. Kreeta istuu klasin vieressä ja ođottaa. Leena istuu alas. Hän anttaa kaffin ja vaffelin Kreetale ja sannoo:

–  Ole hyvä. Siinä oon sulle kaffi ja vaffeli. Kaffi oon maiđon kans ja vaffelin päälä oon marmelaattii ja päälyspiimää. Se tekkee 30 (kolmekymmentä) kruunuu.

– Kiitos! kiittää Kreeta. – Sie olet siivo. Mutta…Missä se sokkeri oon? Mie en näje sitä.

– Voi herraton aika! huuttaa Leena. – Sitä ei ole! Mie nouđan sulle.

– Ei, ei, et sie tarvitte. Mie nouđan itte, sannoo Kreeta.

Ko Leenala ja Kreetala oon kaffit ja kakot ja vaffelit ja sokkerit ja kaikki, sitte het istuthaan ja praatathaan.