Matti oon saanu faarilta vanhaan päiväkirjan. Sen oon kirjoittannu faarin isoveli Olli, joka oli nuori poika viimi sođan aikhaan. Olli ja hänen vanhiimet ja sisar ja veli asuthiin Alattion Jovensuussa ko tyskäläiset tulthiin Ruijhaan. Sođan lopussa alattiolaiset evakueerathiin Etelä-Ruijhaan, ja monet menthiin Trøndelaghiin. Matti lukkee päiväkirjaa äänheen faarile:

15.8.1941 – Viiđestoista aukustikuuta vuona yhđeksäntoistasattaa neljekymmentä yksi

Tänne Alattihoon tuli monta tyskäläistä sotamiestä viimi kesänä. Erittäinki täälä Jovensuussa assuu nyt monta Tyskän sotamiestä. Täälä Alattiossa sanothaan ette tyskäläissii oon kuusi kerttaa niin paljon ko alattiolaissii. En tieđä oonko se totta. Het oon kuitenki ottanheet Alattion Paavinkartanon ittele, ja Alattion pataljoonaa ei ennää ole. Missähän minun nepu Matti nyt oon? Minun täti uskoo, ette se oon Ruottissa, mutta ei täti ole sikkari. Matti oli myötä Alattion pataljoonassa ja se oli kans Narvikin likelä  silloin ko sielä oli sota. Mutta met emmä ole kuulheet hänestä mithään pitkhään aikhaan. Ko mie näjen minun tätin, niin se oon aina niin surulinen. Luulen ette se pölkkää mitä Matile oon tapattunnu.

5.9.1942 – Viiđes septemperikuuta vuona yhđeksäntoistasattaa neljekymmentä kaksi.

Tyskäläiset tehthiin Alattihoon lentämäkentän. Monet alattiolaiset jokka asuthiin justhiin siinä paikassa, häyđythiin sitte lähteet pois heiđän omasta huonheesta. Sillä minun setä ja hänen vaimo asuthaan nyt meilä. Het saađhaan heti kläpin, ja mie saan sitte uuđen nepun.  Setä meinaa ette hän tekkee uuđen huonheen Poikkijokheen. Se oon tässä likelä meitä. Minun faari ei nyt työtele sillä ko hänen työt oon loppunheet Kivivaarasta eli Steinbergistä. Sillä hän saattaa auttaat settää ko se alkkaa tekemhään uutta huonetta. Minun muori käskee ette met piđämä plokata puoloi ja mustikoita talveksi, koska ruokkaa ei ole niin paljon. Hilloi meilä jo oon paljon. Ja muori käskee faarinki myötä marjhaan. Kläpiilä oon hyvvää aikkaa plokata marjoi, ko koulu ei ole alkanu vielä. Se oon sillä ko Tyskän sotamiehet käytethään nyt meiđän kouluhuonetta. Met emmä ole vieläkhään saanheet preivii Matilta.

3.1.1943 – Kolmas januaarikuuta vuona yhđeksäntoistasattaa neljekymmentä kolme.

Joulut oon nyt sivvu, ja met alama taas uuđen vuođen. Joulut oli erilaiset ko ennen, ko meilä ei ollu paljon sokkerii, jauhoi eikä munnii, ja sillä saatoima leippoot vain vähän ennen joului. Eikä muori saattanu juođa oikkeeta teetä, ko sitäkhään ei ollu, muuta ko semmoista, minkä oon tehty puolanlehđistä. Nämät ruvat ja lisäksi maito, liha ja fläski oon olheet kortila jo aikkaa. Tupakkaa oon kans vähän, ja faarila välilä oon hirmuisesti mieli poltela. Sillä muori ja faari olthiin vähän suruliset ja vähäsen huonossa mielessä jouluna, mutta kyllä net jo piian taas hymmyilthiin ja sanothiin, ette meilä oli niin soma jouluilta. Met emmä saanheet monta lahjaakhaan tänä jouluna, niin ko ennen aikhaan, vaikka muori ja faari olthiinki freistanheet löyttäät jotaki kuitenki pienile kläpiile. Mie olin tehny lahjat minun veljele ja sisarelle. Net olthiinki hirmuinen iloiset ko saathiin minulta pienen puisen pyssyn ja äpön sängyn. Mie sain muorilta harmajan jakan, minkä se oli tehny äijin vanhoista housuista. Minusta jakka oli oikhein fiini, vaikka sen oliki tehty vanhaasta vaattheesta.

13.11.1944 – Kolmastoista novemperikuuta vuona yhđeksäntoistasattaa neljekymmentä nelje.

Met olema olheet nyt Tromssassa muutamppii päivii. Yöt met nukuma Tromssan tuomiokirkossa. Täälä oon paljon ihmissii Alattiosta ja koko Finmarkusta, ja mie olen kohđanu monta kaverii ja muori ja faari kans oon nähnheet ihmissii ketä het ei ole nähnheet monheen vuotheen. Velliraiđot täälä oon hirmuinen pitkät, mutta kuitenki met olema saanheet ruokkaa joka päivä.

Eilen met näimä monta flyyii, jokka lennethiin Tromssaa kohti.  Net olthiin engelsmannit, jokka sielä lennethiin ja puđotethiin pommii tyskäläisten laivan Tirpitzin pääle. Met kuulima kamalan äänen ja näjimä paljon savvuu, ja Tirpitz kaatui. Hyvä, ette se laiva nyt oon pois pelistä, mutta kuitenki oli hirmuinen nähđä tämän. Monta tyskäläistä sotamiestä kuoli, ja vain muutamppii saathiin ulos laivasta, ko laivan pohjhaan aukaisthiin reijän. Pienet kläpit pöläthiin hirmuisesti ja alethiin parkkuut. Met olema kyllä ennenki kuulheet pommiin äänii. Se oli silloin ko Tirpitz oli Alattiossa Kaavuonossa, ja engelsmannit freistathiin amppuut sen. Ja putos pommii joskus Alattion Jovensuussaki, mutta näin kamalaa mie en ole ennen nähny.

Met emmä tieđä, mihin met häyđymä lähteet täältä Tromssasta. Oonko se piian heti eđessä pakkomuutto etelhään, mutta sielä met emmä tunne kethään. Olis kyllä hyvä, jos tämä sota jo loppuis, ennen ko koko maailma mennee kokonhansa palaisiksi.

1.6.1945 – Ensimäinen juunikuuta vuona yhđeksäntoistasattaa neljekymmentä viisi.

Met saatama matkustaat heti takaisin kothiin, ja sillä met kaikki olema hirmuinen iloiset. Olema olheet täälä Tröndelagissa Verdalissa viimi vuođesta asti. Tänne oli pitkä matka Tromssasta, ja met häyđyimä matkustaat tänne laivala, pyssilä ja tookila. Täälä ihmiset oon olheet hirmuinen ystävälliset, ja met saima aivan oman huonheen. Kouluki alkoi taas, ja pikkuveli oon oppinu lukemhaan. Mieki olen käyny täälä kouluu ja olen lukenu paljon kirjoi.

Hyvä uutinen oon se, ette minun nepu oon kirjoittannu tätile, ja se oon ollu Englanissa koko sođan aijan. Se pakeni ensistä Ruotthiin, ja sieltä se sitte jatkoi matkaa Englanthiin. Uskon, ette met näjettelemä hänen kans heti.

Met meinaama lähteet takaisin Finmarkkhuun paikala ko vain saatama. Sielä ei ole yhtäkhään huonetta ennää jäljelä, ko kaikki oon poltettu alas. Mutta kuitenki met halluuma kothiin. Se oon niin hyvä, ette tämä sota nyt viimin oon loppu.