3. Kapitteli

Missä Mikko oon?

Se gjennom tegneserien. Klikk på bildene for å få de opp i full størrelse.

Ruutu 1

Ruutu 2

Ruutu 3

Ruutu 4

Ruutu 5

Ruutu 6

Ruutu 7

Ruutu 8

Ruutu 9

Ruutu 10

Ruutu 11

Ruutu 12

Lytt til teksten:

Missä Mikko oon?

– No nyt sitte se assii mistä met piđämä puhhuut. Mitä sie hunteeraat? kyssyy Kreeta. – Sulla oli joku assii.

– Niin, tieđätkö, mitä mie tässä hunteeraan? Mie hunteeraan ette… Mutta voi herraton aika! huuttaa Leena sitte. – Nyt mie muistan. Mikko piti kans tulla. Missä se nyt oon?

– Niin kuka Mikko? kyssyy Kreeta. – Tunnenko mie sen Mikon?

– En mie tieđä, tunnetko sie sitä Mikkoo, sannoo Leena. – Mie meinaan Petterin Mikkoo.

– Meinaatko sie sitä tromssalaista poikkaa? Sitä joka studeeraa histooriaa täälä universiteetissa? kyssyy Kreeta.

– Niin justhiin, sannoo Leena. – Sitä justhiin mie meinaan. Tunnettako tet toinen toisen?

Maijan Kreeta ei ole sikkari. Hän sannoo:

– Mie en tieđä, saatanko juuri sannoot, ette mie tunnen hänen. Mutta tieđän kyllä, kuka se oon. Semmoinen oikhein soma ja kommee poika. Se oon Liisan Matin kaveri. Ja Liisan Matin mie kyllä tunnen oikhein hyvin. Se studeeraa matematikkii niin ko mieki.

– Niin justhiin. Sitä poikkaa mie meinaan, vastaa Leena. – Net pruukathaan aina kulkkeet yhđessä, Mikko ja Matti.

– Mutta oonko se Mikko sitte sinun kaveri, ko sie sen täälä meinaat kohđatella? kyssyy Kreeta.

– Joo, oikhein hyvä kaveri, vastaa Leena. – Met olema molemat myötä kainulaishommissa.

– Ja niin. Ja hän sitte pittää kans tulla tänne? kyssyy Kreeta.

– Niin. Mutta voi herraton aika! Leena taas huuttaa. – Sehän tietenki ođottaa meitä tuola ulkona kentälä. Eihän se tieđä ette met olema täälä. Mie häyđyn rinkata sille. Ja heti!

Stiinan Leena ottaa käsifuunin laukusta ja meinaa rinkata. Mutta justhiin silloin se käsifuuni rinkkaa. Stiinan Leena kattoo ja näkkee, ette se oon Petterin Mikko. Voi, voi, mitähän se Petterin Mikko nyt ajattellee! Oonkohan se vihainen?

– Hei Mikko! tervettellee Leena. – Mistä sie rinkkaat? Missä sie olet?

– Hyvvää aamuu, Leena! tervettellee Mikko. – Anna mulle antheeksi! Mie olen vielä kotona.

– Mitä? Kotona? huuttaa Leena. – Ja mikä aamu nyt oon? Nyt oon jo päivä, ette sen tieđät. Mie olen täälä universiteetissa ja ođotan sinnuu. Ođotan ja ođotan. Miksi sie et ole täälä? Niin, ja täälä oon yksi toinenki tytär. Met istuma ja ođotamma sinnuu. Miksi sie et ole täälä universiteetissa?

– Noo… Niin, anna antheeksi, pyyttää Mikko. – Mie olen tääpänä vähäsen vaipunu. Met olima eilen Matin kans… No, muistelen sulle sitte. Mutta nyt mie heti tulen sinne universiteetthiin. Otan pyssin ja tulen. Missä tet oletta?

– Nyt met jo olema Maijan Kreetan kans täälä universiteetin kafeassa, muistelee Leena. – Tässä pienessä kafeassa. Siinä kafeassa mikä oon meiđän institutin alla. Tule tänne ja heti! Leena vielä käskee.

Nyt Mikole tullee hoppu:

– Tulen, tulen, mie tulen heti. Ođota, ole siivo, sielä. Heti mie olen sielä.

– No hyvä. Näjettelemä sitte, sannoo Leena.

– Näjettelemä!

Hvor er Mikko?

– Så var det det vi skulle snakke om. Hva tenker du på? spør Kreeta. – Det var noe du skulle si.

– Ja, vet du hva jeg tenker på. Jeg tenker på at… Men du godeste, roper Leena så. – Nå husker jeg det. Mikko skulle også komme. Hvor er han nå?

– Hvilken Mikko? spør Kreeta. – Kjenner jeg denne Mikko?

– Jeg vet ikke om du kjenner denne Mikko, sier Leena. – Jeg tenker på Petter sin Mikko.

– Mener du den gutten fra Tromsø? Han som studerer historie her på universitetet? spør Kreeta.

– Ja, akkurat, sier Leena. – Det er akkurat ham jeg mener. Kjenner dere hverandre?

Maija si Kreeta er ikke sikker. Hun sier:

– Jeg vet ikke om jeg kan si at jeg kjenner ham. Men jeg vet nok hvem han er. En sånn veldig trivelig og kjekk gutt. Han er en kamerat av Liisa sin Matti. Og Liisa sin Matti kjenner jeg veldig godt. Han studerer matematikk sånn som jeg.

– Ja, akkurat. Det er ham jeg mener, svarer Leena. – De pleier alltid å være sammen, Mikko og Matti.

– Men er Mikko da en kamerat av deg siden du skal treffe ham her? spør Kreeta.

– Ja, en veldig god kamerat, svarer Leena. – Vi jobber med kvenske saker, begge to.

– Jaha. Og han skulle altså også komme hit? spør Kreeta.

– Ja. Men du godeste! roper Leena igjen. – Han venter jo selvfølgelig på oss der ute på tunet. Han vet jo ikke at vi er her. Jeg må ringe ham. Og det straks!

Stiina si Leena tar opp mobiltelefonen fra veska og skal til å ringe. Men akkurat da ringer mobiltelefonen.Stiina si Leena titter og ser at det er Petter sin Mikko. Å nei, hva tenker vel Petter sin Mikko nå! Er han sint, tro?

– Hei Mikko! hilser Leena. – Hvor ringer du fra? Hvor er du?

– God morgen, Leena! hilser Mikko. – Du må unnskylde meg. Jeg er fortsatt hjemme.

– Hva? Hjemme? roper Leena. – Hva slags morgen er det nå? Nå er det dag allerede, bare så du vet det. Jeg er her på universitetet og venter på deg. Jeg venter og venter. Hvorfor er du ikke her? Ja, og her er det en jente til. Vi sitter og venter på deg. Hvorfor er du ikke her på universitetet?

– Ehm… Ja, du må unnskylde meg, ber Mikko. – Jeg er litt trøtt i dag. Jeg og Matti var i går… Ja, det kan jeg fortelle senere. Men jeg kommer til universitetet nå med det samme. Jeg tar bussen og kommer. Hvor er dere?

– Nå er vi, Jeg og Kreeta, allerede i kafeen på universitetet, forteller Leena. – Her i den lille kafeen. I den kafeen som er under instituttet vårt. Kom hit med en gang! oppfordrer Leena.

Nå får Mikko det travelt:

– Jeg kommer, jeg kommer, jeg kommer straks. Vent der, er du snill. Jeg er der straks.

– Fint. Vi sees, da, sier Leena.

– Vi sees!

